Keskostarinoita

 

PIKKUKESKONEN NIMELTÄÄN AKSELI

Syksyisenä iltana 17.11.2010 klo 21.02 syntyi maailmaan täydellinen pieni poika, Akseli. Akselilla oli painoa vain 1345g ja pituutta 39,5 cm. Nämä mitat olivat kuitenkin Akselille aivan sopivat mitat kun ottaa huomioon että hän syntyi raskausviikolla 30+5. Miksi näin? Siitä aion kertoa seuraavaksi.

Akselin syntymätarina ei ollut ihan yleinen syy saada keskosvauva. Koko raskaus oli mennyt todella hyvin ja vauva kehittynyt vatsassa odotetusti. Viikkoa ennen Akselin syntymää olin lääkärin seurantakäynnillä, jossa kävi ilmi että vauva on vielä perätilassa. No ei hätää, seurataan ja tarvittaessa yhteys Turun Yliopistolliseen Keskussairaalaan.

Olin edelleen töissä, pikkujouluaikaa, odotin jo kovasti koska pääsisin äitiyslomalle ennen joulua. Sitten olisi aikaa 2-vuotiaalle Amandalle ennen kuin vauva syntyy. Äitiyslomalle en ehtinyt jäädä. Vapaapäivänäni huomasin illalla ettei vauva ollut liikkunut paljoakaan. Amandalla oli huono yö, valvottiin. Seurasin vauvan liikkeitä, niitä en paljoakaan tuntenut. Hätäännyin, koska vauva oli yleensä kova liikkumaan, varsinkin iltaisin. Otin aamulla heti yhteyden neuvolaan, luulin että menetän vauvan ellen jo ollut menettänyt. Olo oli sanoinkuvaamattoman kaamea. Mikä meitä nyt odottaisi? Helpotukseksi kuitenkin vauvan sydänäänet löytyivät, mutta vauva ei liikkunut ja syke oli monotoninen ja matalahko. Lähdettiin heti Tyksiin jatkotutkimuksiin, pitkälle vauvan sydänkäyrälle.

Tyksissä käyrää otettiin ja monesti. Akseleraatioita ei juurikaan tullut ja syke laski muutaman kerran aika matalalle. Lääkäri teki sisätutkimuksen ja ultran jossa kaikki näytti olevan kunnossa. Käyrä ei vaan näyttänyt samaa. Minut siirrettiin osastolle 312 seurantaan, pitkälle käyrälle jälleen. Sitten alkoikin tapahtua ja nopeasti. Vauvan sydänäänissä tapahtui muutaman kerran kunnon romahdus. Tuntui ehkä hiukan supistuksenomaiselta aina kun vauvan sydänäänet romahtivat. Olo oli hirveä. Älä hyvä Jumala ota tätä lasta minulta, ajattelin. Itkin ja pelkäsin. Minut siirrettiin nopeaa synnytysosastolle seurantaan. Olin jo saanut kortisonia pistoksena valmistamaan vauvan keuhkoja. Epätietoisuus piinasi, koskaan en ollut kokenut mitään niin kamalaa. Aviomieheni ehti juuri tulla takaisin sairaalaan, olla hetken kanssani, kun taas vauvan syke laski ja lääkärit tekivät päätöksen leikkauksesta. Leikkaus meni hyvin ja nopeasti. Vauvalla oli napanuora tiukasti kaulan ympärillä ja oikean nilkan. Joka kerta kun hän yritti potkaista, hän kuristi itseään. Vauvan vointi parantui heti kun pääsi pois vatsasta. Apgar- pisteet olivat 8/8. Vauva siirrettiin heti keskolaan, hengityskoneessa hän oli vain joitakin tunteja ja sitten C-papissa päiviä.

Oma vointini oli ihan hyvä, mutta pelkäsin silti paljon vauvan puolesta, koko tapahtuma oli niin järkytys että meni varmaan päiviä ennen kuin oikeasti tajusin mitä tässä olikaan tapahtunut. Sairaalassa olo oli epätodellista: tissien pumppaamista, keskolassa käyntiä ja tietoa sekä uutisia tuli paljon. Oli hirveä ikävä tytärtäni Amandaa. Tunteet olivat koko ajan pinnalla, mutta ihanan huonetoverin kanssa me jaettiin iloja ja suruja;) Hoitajat olivat myöskin kovasti tukena koko ajan. Lääkärit olivat aivan mahtavia. Keskolassa tunnelma on hyvin ystävällinen ja lämmin. He tietävät miltä oikeasti voi tuntua ja auttavat selviämään läpi näiden tunteiden. Mikään ei ole niin tärkeää kuin oma lapsi!

Akseli sai bilirubiiniarvojen takia sinivalohoitoa, antibioottia meni suoneen iho- infektion takia ja nenämahaletkuun meni maitoa ja muita tarvittavia aineita. Vauva näytti niin reppanalta kaikkine letkuineen ja johtoineen, pieni ihme siellä kaapissa lepäili. Opimme pian tuntemaan hyvin tuon rakkaan pienen ihmeen koska keskolassa opetetaan heti miten keskosvauvaa käsitellään, he kertovat miksi mikäkin letku ja johto on vauvalla, ottavat vanhemmat alusta asti vauvan hoitoon mukaan, ja antavat vielä kirjallisiakin ohjeita luettavaksi. Maailman ihanin tunne oli saada oma rakas vauva ensimmäistä kertaa syliin, paidan alle, kenguroimaan, niin kuin he sanoivat;) Kyyneliltä en voinut taaskaan välttyä. Kenguruhoito tuli kuukaudessa hyvin tutuksi.

Hiukan yli viikon jälkeen Akselin vointi oli jo niin hyvä että hän pääsi pois tehohoitohuoneesta. Tunne oli mahtava. Hei, tästä voidaan oikeasti selvitäkin! Ihanaa! Vauva ei näyttänyt enää niin pieneltä, siihen uskalsi koskea jo eri tavoin, oltiin tultu tutuiksi. Pieni mutta vahva, niin me sanottiin. Kasvu on ollut upeaa. Hienosti Akseli oppi syömään rintaa ja tuttipulloa. Vauvan vointi oli koko keskolajakson aikana hyvä. Sydämessä on sivuääni, napatyrä hänellä on, hengitys on ollut tiheähköä, punasoluja on saanut pari kertaa ja jumppaamista tarvitaan vatsalihasten vahvistamiseksi vieläkin paljon, mutta rakenteellista vikaa vauvalla ei ole löytynyt, tutkimuksissa kaikki on ollut hyvin. Ja toisaalta, pieniä vaivoja voi olla kenellä tahansa muullakin kuin keskosella. Akseli pääsi kotiin 18.12.2010 ja painoi silloin 2020g.

Nyt Akselin syntymästä on yli 4 kk. Hän painaa 5535g ja on yli 58 cm pitkä. Kaikki on mennyt hienosti. Hän on virkeä poika, seuraa paljon, jokeltaa, hymyilee, liikuttaa paljon käsiä ja jalkoja, syö tuttipullosta korviketta ja on jo tutustunut soseruokiinkin pari viikkoa. Akseli nukkuu hyvin ja rakastaa äidin ja isin ääntä ja perheen hälinää. Amanda haluaa paljon hoitaa vauvaa ja on haltioissaan kun vauva hymyilee hänelle.

Oma elämän tärkeysjärjestys muuttuu kun tulee lapsia. Aivan erityisen paljon elämää oppii arvostamaan kun saa keskosvauvan. Koko jakso keskolassa laittoi ajattelemaan miten turhista asioista ihminen voikaan narista. Pitää olla kiitollinen siitä mitä on, eikä valittaa siitä mitä ei ole. Keskolan väki tekee maailman tärkeintä työtä, siltä se tuntuu vauvan vanhempana. On hienoa miten paljon nykyään voidaan pikkuruisten vauvojen hyväksi tehdä, pelastaa henkiä ja hoitaa vaikeitakin vammoja. Näiden pikku ihmeiden näkeminen jaksaa ilostuttaa joka päivä.

Kiitollisena Akseli-vauvan äiti Susan 

Laurin tarina

Kirjoitettu maaliskuussa 2003 Laurin ollessa 9kk ikäinen  

Muokattu tammikuussa 2011, Laurin ollessa 8-vuotias,  2. lk koululainen

Syntymän ihme

Meillä on nyt 9 kk:n ikäinen poika, joka syntyi etuajassa rvk 31+5 painaen vain 1415 g, pituutta 42 cm. Syy ennenaikaisuuteen oli raskausmyrkytys, joka meille vähitellen valkeni keskiraskauden rutiinilääkärikäynnillä ilmenneiden tosiseikkojen myötä (mm. sf-mitan lasku, pehmentynyt ja lyhentynyt kohdunkaulakanava jne.). Jatkotutkimusten myötä siirryin sitten TYKS:n synnyttämättömien osastolle, jonne jäin ja viikon kuluttua tehtiin sektio. Kaikki tapahtui kovin äkkiä, vielä rvk 29 olin onneni kukkuloilla ja kaikille aina vastailin vointikyselyihin itsekin ihmetellen "ei mitään erityistä, hyvä on vointi lukuun ottamatta väsymystä)". Sitten 31+5 rvk:lla sektio ja olin sairaalassa 2 viikkoa, lopuksi täysin liikunnallisesti "mummoutuneena" epiduraalipäänsärkyineni ja haavakipuineni. Toksemiaoireita tuli muistaakseni vasta kolmisen päivää ennen sektiota, siihen saakka oli täysin terve olo. Ennen sairaalaan joutumista olin ehtinyt olla vain viikon sairaslomalla.

Sairaalaelämää

Lauri syntyi kesäkuussa 2002 Apgar-pistein 8/8 ja oli vain toisena päivänä hengityskoneessa, C-PAP oli käytössä kolmisen viikkoa ja nenä-mahaletku ja suonensisäinen ravinto muutaman päivän kauemmin. Lauri protestoi kovasti kaikkia letkuja vastaan ja huitoi niitä jatkuvasti irti, ja tällä viimeisellä kerralla päätettiin sitten selvitä ilman niitä. Ja niin se Lauri sitten pärjäsikin. Kerran viikossa lääkäri teki ultraäänitutkimuksen, jolla seurattiin sikiöaikaista ”mustelmaa”, joka sijaitsi aivokuoressa. Se oli hyvänlaatuinen eikä vaikuttanut aivotoimintaan mitenkään. Laurilla oli syntyessään myös ilmarinta, joka parani itsekseen ilman toimenpiteitä. Laboratoriokokeita otettiin kantapäästä silloin tällöin.

Hoitoajat olivat kolmen tunnin välein. Silloin vaihdettiin vaippa, syötettiin, tärisytettiin keuhkoja sähköhammasharjasta kyhätyllä tärisyttimellä, pyyhittiin kasvoja ja kylvetettiin aamulla. Kävimme päivittäin sairaalassa ja viivyimme aina vähintään kahden hoitoajan verran ja sen välisen ajan pidimme Lauria isän kanssa vuorotellen kenguruhoidossa paidan alla. (Asuimme onneksi parin kilometrin päässä sairaalasta!) Näin Laurille korvasimme puuttuvaa aikaa kohdussa, hän sai kuunnella sydämen sykettä ja tuntea turvallisen sylin ja ihon lämmön. Kenguruhoidolla saavutetaan keskosten hoidossa uskomattomia tuloksia, sylin lämpö auttaa keskosvauvaa mm. kasvamaan huomattavasti paremmin, näin meille sanottiin. Kenguruhoidossa se Lauri äidinmaidonkin vainusi 3.heinäkuuta ensi kerran ja sitä lähti tavoittelemaan, ja pysyi sillä tiellään yli 1,5-vuotiaaksi asti. Lauri kasvoikin huimaa vauhtia. Keskimääräinen päivittäinen painonnousu oli noin 40-60g (yleinen keskimääräinen painonnousu keskosilla 30-40g). Kotona vauhti jatkui entistä huimempana.

Alkuaika kotona

Lauri oli TYKS:ssä 1,5 kk, josta hän sitten kotiutui n. 2 kg painoisena ja rintaa imevänä :) Toki pullosta piti lisäksi antaa Nutriprem äidinmaidon vahviketta, rautaa, kalkkia ja fosfaattia, mutta öisin vain imetin. Kotona jo ensimmäisenä päivänä imetin joka syötöllä, toisena päivänä taidettiin pari syöttöä levon vuoksi syöttää tuttipullosta pelkästään. Oli se rankkaa se jatkuva lypsäminen ja tarvikkeiden keittäminen ja soheltaminen eri lisien kanssa.

Viikon jälkeen kotiutuksesta tuli Laurille nivustyrä, jonka vuoksi jouduimme molemmat takaisin sairaalaan 4 vrk:ksi, koska imetin häntä kokonaan (Nutripremit pullosta tietty). Se oli aika ikävää, kun juuri olimme innoissamme opettelemassa kotielämään. Onneksi saimme sairaalassa oman viihtyisän huoneen, jossa olimme melkein kuin kotonamme. Ensimmäinen vuorokausi oli rankkaa, kun syömisen kanssa oli taisteltava väsyneen ja vahvoista kipulääkkeistä vetelän vauvan kanssa.

Toisen kerran sairaalareissulla olimme veritankkauksen vuoksi Laurin ollessa 2 kk:n ikäinen, kun hemoglobiini laski vähän päälle 80:een eikä Lauri oikein jaksanut enää edes syödä. Silloin ei onneksi tarvinnut olla 2 vrk:tta pidempään sairaalassa. Annoin lypsettyä omaa maitoa sairaalaan yötä varten ja lepäsin kotona. Viikon kuluttua vietimme ristiäiset kotona pää helteestä ja verestä punaisena, mutta levollisin mielin. Lauri nukkui koko toimituksen ajan.

Ajan kuluessa… onnea, iloa ja muuttuvia haasteita

Lauri kasvoi huimaa vauhtia: 3 kk iässä 5210g, 6kk iässä 8150g! 3kk 3vk iässä alkoi kiinteiden maistelut perunalla, se ei olisi voinut Lauria vähempää kiinnostaa -  hän oli äidin poika, ja vain rintamaito kelpasi hänelle. Tutti ei myöskään kelvannut. Vähitellen alkoi omatekemien soseiden kokeilujen jälkeen sitten kaupan soseet maistua paremmin, kunnes 8 kk iässä enää nekään eivät maistuneet. 11kk iässä Lauri painoi 9335g, sen jälkeen kasvu lähes pysähtyi kun alkoi sosesota ja kieltäytyminen kiinteistä, 1v 4kk iässä ylitettiin sitten vihdoin kympin rajapyykki: vihdoin 10 030g!

Seuraava haasteemme olivat uniongelmat. Mikään muu keino ei auttanut nukuttamisessa kuin rinta - ja sitäkin piti imeä jatkuvasti pitkin iltaa pojan herätessä jatkuvasti pieniinkin ääniin. Tuloksena, että saimme hänet nukkumaan klo 23-24. Otin hänet sänkyyn viereeni - johon me molemmat nukahdimme. 8 kk:n ikäisenä yösyömisiä oli vielä 2 - 4 yössä, neuvolan mukaan 2 korkeintaan olisi ollut sallittua, mieluummin ei lainkaan. Olisi pitänyt syöttää päivällä niin hyvin, että nukkuu yöt…ja minä kun nukuin lopulta väsyneenä koko yön poika vieressäni ja hän söi kun halusi. Apu löytyi sitten pehmeästä unikoulusta, johon ohjeet saatiin netistä imetystukilistalta. Sairaalaankin olisimme unikouluun paikan saaneet, mutta siinä kohtaa päätimme tehdä kaikkemme, ettei sairaalaan enää tarvitsisi palata, ja onnistuimme! :)

Motoriikan kehitys ei edennyt ihan perinteisiä rajapyykkejä noudattaen, joten kävimme fysioterapeutilla viikoittain ohjauksessa Laurin ollessa 1-vuotias, kun ei Lauri oikein osannut edes vielä ryömiä. Ohjaus auttoi ja edistyminen alkoi – 13 kk iässä Lauri nousi tukea vasten seisomaan, tuetta otti ensimmäiset askeleensa 1v 8kk iässä, sukkahousut väärinpäin jalassa ja kasvot maailman leveimmässä hymyssä! Koko maailma hymyili sinä päivänä :)

Lauri oli vauvana jokelteleva, iloinen ja seurallinen vauva, ja meillä oli paljon hauskoja leikkejä, jotka saivat Laurin naurun hersymään iloisesti. Hän valloitti olemuksellaan ja jäi ihmisten mieliin leikki-iässä hyvin puheliaana kaverina – ja sitä hän on vieläkin.

Lauri selvisi keskosuudesta hyvin, vaikka joitain perinteisiä haasteita hän onkin kohdannut, kuten motoriikan hidas kehitys ja kiinteiden ruokien aloitus-vaikeudet. 5-vuotiaana Lauri sairastui astmaan ja myöhemmin todettiin myös eläinallergia. Neuvolan 5-vuotistarkastuksessa Lauri jäi karkeamotoriikan ja hienomotoriikan seuloihin, ja pääsi sitä kautta motorisesti kömpelöiden lasten liikuntaryhmään, jossa hän kävi vuoden ajan viikoittain. Lauri nautti tästä perusliikunnasta ja piti ohjaajastakin kovasti, sen kaltaista ei ole enää harmiksemme löytynyt. Lauri kävi myös neuvolapsykologin luona piirtämässä ja tekemässä tehtäviä 5,5-vuotiaana. Tulos oli, että Lauri oli tiedollisesti 9-vuotiaan tasoinen ja taidollisesti 4-vuotiaan tasoinen, ja näitä eroja pitäisi kaventaa…

Koululainen Lauri 8 v.

Koululainen Lauri on nyt 2. lk:lla, ja paino 21,7kg. ;o)

Hän on matikkanero. Hän osaa nyt kertotaulut 1:stä viiteen ja laskupää on aivan mahtava. Lauri oppi lukemaan 5-vuotiaana ja suorittaa nyt koulussa toista lukudiplomiaan. Lempilukemista ovat Aku Ankat ja lempilukupaikka joko keskellä eteistä risti-istunnassa tai portaissa istumassa. Muut asiat unohtuvat Laurilta helposti, kun unohtuu lukemaan kaikkialle. Esimerkiksi syöminen on edelleen hidasta, mutta maitopurkkien kylkien tekstit osaa ulkoa. Eikä riitä hänelle ainoastaan suomen kieli, englantia opettelee koko ajan ja muutkin kielet ja maat kiinnostaa kovin.

Luonto ja maailmankaikkeus on tiedonjanon kohde rajaton. Ihan pitää pitää huolta, ettei Lauri saisi liikaa tietoa, kun sekin voi herkkää poikaa satuttaa.

Omaa tahtoa on aina löytynyt tästä pienestä miehestä ja hän kyseenalaistaa aikuisten mielipiteitä harva se päivä…

Tytötkin tykkää jo ja äiti ei kuulemma saakaan enää antaa iltapusua. Vaikka kyllä hän on kova poika halaamaan - hellyystankki ei oikein koskaan ole tullut kokonaan täyteen alun erossaolon jälkeen. Musiikki virtaa suonissaan hänellä myös. Singstar raikaa ja rumputunneilla on käyty nyt puoli vuotta. Haaveena on omat rummut. Nokkahuilu ei ollutkaan oikea laji eikä breakdancekaan kauaa jaksanut kiinnostaa. Telinevoimistelu on uusi valloitus.

Keskosuus näkyy meillä enää astmapiippuna hyllyllä, ja pienenä vaatekokona. Vaan eipä ole äitinsäkään jättiläinen, joten ei sitäkään varmaan moni ihmettele. Syöminen on taito, jota meillä edelleen opetellaan...

Tiina, pikkukeskospojan äiti

Päivitetty 9.1.2011